Joka vanhoja muistelee... osa 1.

Koska täällä ei nyt hirveästi tapahtumia ole, eikä päivästä toiseen oikeen huvita tilannetta kauhistellakaan, aloin kurkkimaan vanhoja kuvia koneelta. Törmäsin muun muassa näihin helmiin!

Eero tuli meille samana päivänä kun muutimme virallisesti Malinaon ensimmäiselle raksalle. Ensimmäinen Beach House oli siinä pisteessä että katto oli pään päällä. Vettä sinne ei vielä tullut. Tilanne tuli vastaan yllättäen illalla, kun Jhon, puutarhurimme soitti hädissään ja sanoi että pitää tulla heti pelastamaan pentu. Hän oli jo tuonut meille yhden pennun muovikassissa, mutta sanoimme että se on liian pieni vielä ja sen pitää olla emon kanssa. Hän vei sen takaisin ja lupasimme palata asiaan kuukauden päästä. Sitten kuitenkin tapahtui jotakin, pentujen emo hävisi ja muut pennut oli vienyt naapuri. Tämä musta käppyrä oli sitten jäänyt yksin. Eihän siinä muuta voinut kuin mukaan ottaa. Meillä ei ollut sille edes syvää lautasta vesikupiksi, käytimme ylösalaisin käännettyä kattilan kantta. Eero oli noin neliviikkoinen.

Eeron tulosta seuraavana päivänä tapahtui kaksi asiaa: Papi, raksalla hengaava koira, joka oli kiertänyt meidät aikaisemmin aina mahdollisimman kaukaa, lukuisista maanitteluista huolimatta, tuli yhtäkkiä luokse. Syy siihen selvisi pian, kun Lik Lik, eräs rakennusmiehistämme ilmoitti että yhden mökin alla on kaksi vastasyntynyttä koiranpentua. Papi oli synnyttänyt. Niin meidän perheemme koiratilanne muuttui 1,5 päivässä nollasta koirasta neljään koiraan. Minulle on edelleen ihme tuo muutos Papin käytöksessä. Tulkitsen sen niin, että se ajatteli että suojelemme sen pentuja, jos se on hyvää pataa kanssamme. Ehkä tämä on eläimen inhimillistämistä, mutta en vaan keksi muutakaan selitystä. Papi piti pötkylöistä hyvää huolta kunnes sairastui vakavasti milk feaveriin eli kalsiumin puutteeseen, ja vessapaperirullat muuttivat talon alta pesästä meille. Niiden nimiksi kaavailtiin ensin Emboa ja Lambia, mutta lopuksi voiton vei Pasi ja Uuno. Emme olleet koskaan pitäneet huolta niin pienistä pennuista. Opimme muun muassa pissattamaan niitä kostutella vanupuikolla mahan alta hieromalla, ja mietimme päämme puhki, mistä ihmeestä saisimme vuohen maitoa, täällä kun ei vuohia kukaan lypsä, eikä tavallista maitoa ei saanut niille antaa. Eläinlääkäri sitten etänä neuvoi että maitopulveri toimii.

Keittiönä toimi keskeneräisten talojen välillä lekaharkkojen päälle asetettu kaasuliesi. Huomaa silti Leen gourmet-kokkailut: kurpitsarisotto ja viiniä! Mikähän juhlapäivä tässä oli meneillään....

Eero kasvoi ja alkoi kiusata "pikkuveljiään". Se myös yritti kovasti päästä apajille Papin ruokittavaksi, olihan se itsekin vielä niin pieni. Ongelmana oli vain Papin kunto, olimme saaneet eläinlääkäriltä puhelimitse ohjeen, että Papin voimia pitää säästää. Saarella ei ollut silloin vielä eläinlääkäriä, joten yritimme parhaamme mukaan estää Papin tilannetta pahenemasta. Yritimme antaa sille lisä-kalsiumia ja muutenkin parempaa ruokaa, mitä se oli aikaisemmassa raksakoiran elämässään saanut.

Pasi ja Uuno, joita myöskin kutsuimme uiguureiksi ulvomiskohtauksien takia, alkoivat viihtyä aina vaan paremmin sisätiloissa. Pasilla tässä jo sille ominainen hyljeasento.

Papi ja Papin pötkylät. Surfing Carabaon etupiha näyttää melkoisen karulta.

Koirat oppivat jo pienenä uimaan ja siksi rakastavat kahlailla ja uida. Toiset jopa sukeltavat. Ainoa koiristamme joka ei ui on Lumi. Lumin taustasta ei ole tietoa, ehkä se pentuna ei oleskellut meren lähellä.

Ja vielä asumisolosuhteitamme joskus raksan hullussa vaiheessa. Ei ollut ovia eikä ikkunoita. Ämpärisuihkussa kävimme takapihalla, koska etumökeissä oli jo asiakkaita, emmekä halunneet heidän huomaavan, että meille ei takataloon tule vettä. Koneen kaivelu jatkuu.

#rakennustyömaa #Siargao #kokemuksia

Arkisto:

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT

© 2015 by Kaisa & Lee