Rauhallista ulkona, myllerrystä mielessä.

Täällä voi helposti menettää ajantajun. Kun oma karanteenipaikka on kukkulalla kaukana kaikista, paitsi lähinaapurista, on itse asiassa aika onnekas. Pääsemme säännöllisille kävelyille viidakkoon koirien kanssa ja kun katsoo ulos ikkunasta, näköala on poikkeuksetta kaunis. Netti on toiminut toistaiseksi, joten täällä voi esimerkiksi opiskella. Olen löytänyt Coursera-org- nimisen palvelun jossa on mielenkiintoista tarjontaa. Esimerkiksi kurssin kestävän matkailun kehittämisestä saarivaltioissa, sekä eläinten hyvinvointiin liittyvän kurssin.

Ainoa ahdistus tulee siitä tunteesta että ei voi olla läsnä Surfing Carabaossa tai Puppy- talolla. Toisaalta, molemmissa tuntuvat asiat luistavan ihan mainiosti, mutta kun on tottunut pitelemään ohjia käsissä, kuvittelee että itseä tarvitaan asioissa, joissa ei välillä ollenkaan tarvita. Ja hyvä puoli tässä kaikessa on että tällä systeemillä pystytään pitämään ihmisiä töissä. Jos menisimme itse tekemään, olisi pakko laittaa porukkaa pihalle. Yritetään siis miettiä tulevaa, sillä haasteita on edessä, se on varma. Vaikka karanteenit loppuisivatkin, ovatko ihmiset silti valmiina matkustamaan? Ainakin Euroopasta siihen menee ehkä aikaa paljonkin, vai käykö päinvastoin? Ehkäpä karanteenin jälkeen kaikki haluavat matkustaa.

Asiaan vaikuttaa tietysti paljon Filippiinien tilanne. Tällä hetkellä Siargaolla ei ole edelleenkään yhtään todettua korona tapausta, mutta Cebussa ja Manilassa asiat eivät tunnu olevan kovinkaan hallinnassa. Testeihin pääsevät etusijalla rikkaat ja oireettomat politikot, eikä esimerkiksi terveydenhuoltoalan ammattilaiset. Luottamusta ei herätä myöskään se, että oireiden ja altistuksen takia karanteenissa oleva, testituloksia odotteleva senaattori törttöili Manilassa, altistaen yksityissairaalan työntekijät koronalle.

Ja tietysti pelottaa kovasti se, mitä oikeasti tapahtuu jos sairaus alkaa levitä köyhän kansanosan keskuudessa. Kirsti Crowleyn artikkelissa Ylellä tämä tuotiin hyvin esiin: slummeissa ei ole mahdollisuutta eristykseen kun tilat ovat pienet ja ihmisten huolena on enemmänkin se, saadaanko ruokaa pöytään, kuin korona. Tauteihin siellä kuollaan muutenkin.

Suomenkin lehdissä on myös ollut juttua siitä, miten hankalaa Filippiineiltä on nyt turistien päästä pois. Ymmärrän kyllä todella hyvin tänne jumiin jääneiden suomalaisten ahdistuksen. Itselle on arkipäivää kaiken sekavuus, mielivaltaisuus ja se että hoitoa ei hätätapauksessa saa ja siltikin se joskus tuntuu pahalta. Mutta jos oma normaali arkipäivä on Suomessa, tilanne jumiin jäädessä tänne on varmasti todella epämiellyttävä. Tietoa ei saa, jos saa, se muuttuu koko ajan, kukaan ei ota vastuuta mistään, terveydenhuolto saarilla on heikkoa jne. Ja vaikka olen myös suurlähetystön kanssa samaa mieltä siitä, että varmasti voisi olla terveyden kannalta järkevämpää jäädä sinne missä on, eikä yrittää väkisin tunkea lentokentille, missä tuhannet ihmiset ryntäilevät keskenään, myös jumiin jäämisen tunne on varmasti kamala.

Siargaolla on tilanne turistien kannalta siinä mielessä vielä hyvä, että majoittumaan pystyy halvalla mukavasti ja noutoruokaa saa ravintoloista. Silti monelle kämpillä pysyminen tuntuu olevan mahdotonta. Melkein joka aamu saa lukea, kuinka poliisi on pidättänyt juhlijoita, milloin rannalta, milloin jostakin resortista. Tilanteen vakavuutta ei oikein ymmärretä, eikä sitä miksi näitä toimenpiteitä tehdään. Lee joutui hieman puhuttelemaan meidänkin asiakkaitamme, mutta ehkäpä nyt ymmärrettiin, että pitää ajatella kokonaisuutta enemmän kuin omaa mukavuutta.

Nyt jännitetään jatkuuko karanteeni kuun vaihteessa. Pakko sanoa että toivottavasti jatkuu.

Aamulenkiltä

Päivälenkiltä

Ajanvietettä tarjoaa naapurin koirien Göstan ja Whiteyn rauhoittavien signaalien tulkinta.

Karanteenipassi

#filippiinit #Siargao #Korona #Karanteeni

Arkisto:

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT