Ajatuksia koronan varjossa

Kolmas päivä uutisia ja sääntöjä jahdatessa. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, mihin uutiseen voi luottaa ja onko se enää tunnin päästä voimassa. Siargao menee ensi yönä kiinni, karanteeniin. Sisään ei päästetä enää ketään paitsi sotilaita ja terveydenhuoltohenkilökuntaa, jos sellaista jostakin saadaan. Ei tiedetä onko se tällä kertaa todellista, vai unohtuuko viikossa niinkuin toissa vuonna sotatilalain aikana, kun henkilöllisuustodistusten tarkistaminen satamassa loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Pari päivää sitten ajelin moottoripyörällä kotiin iltahämärissä. Ennen kotikyläämme sijaitsevassa Mabuhayn kylässä rakennettiin ruumisarkkua keskellä tietä. Vieressä oli vallassa olevan suvun vesan, Bingo Matugasin, nimeä kantava katos, jossa seuraavan 40 päivän ajan vietetään kekkereitä ja rukoillaan. Asialla ei tietenkään ole mitään tekemistä koronaviruksen kanssa. Näissä kylissä kuollaan, ihan mihin tahansa normaalissa maailmassa hoidettavissa olevaan sairauteen. Arkun teko on sosiaalinen tapaus. Ympärillä pyöriin nuoria miehiä kukot sylissä, lapsia ja koiria. Joku grillaa vieressä kanan sisälmyksiä. Lapset morjestavat ja koirat väistävät tien keskiviivalta vastentahtoisesti.

Näistä ihmisistä suurin osa ei tiedä mitään koronasta tai saaren sulkemisesta. Eikä se heitä isommin hetkauta, eiväthän ne muutenkaan menisi omasta kotikylästä, saati saarelta minnekään.

Kotiin saapuessani naapurimme kyselevät paljon kysymyksiä. Mikä tämä tämmöinen virus on ja onko se vaarallinen ja kylillä sanotaan, että kukaan ei voi mennä töihin ja saada palkkaa, mistä sitten saadaan ruokaa? Aika paljon kysymyksiä vastattavaksi. Kun ei itsekään tiedä oikeastaan mitään.

Sitä yrittää saada jonkinlaista kuvaa erilaisista facebookissa kiertävistä ”virallisista” kirjeistä ja julistuksista. Tänään alettiin laittaa julisteita kylille, jossa kehoitettiin kaikkia turisteja lähtemään saarelta, harmi vaan että kehoitukset tulivat myöhään, mihinkään ei enää pääse, huhuttu armeijan järjestämä lentokin taisi jäädä vain siksi huhuksi, kuvernöörin mainostempuksi. Samalla toivoo että virus ei oikeasti ala levitä täällä, sillä se ei olisi kaunista. Eihän meillä edelleenkään ole edes oikeata sairaalaa. Sen sijaan meillä on upouusi yleisurheiluareena johon on käytetty miljoonia, ja jonka ensimmäinen tapahtuma peruttiin koronaviruksen takia, siinä vaiheessa, kun kaikki innokkat urheilijat olivat juuri saapuneet saarelle ympari Caragan aluetta.

Laihuri valitettavasti menehtyi. Lee löysi sen ruokkiessaan huonossa kunnossa ja vei lääkäriin mutta yön aikana nukkui pois. Sai ainakin viimeisinä päivinään grillikanaa ja silitystä. Opaw hautasi sen meidän Pet Cemeteryymme takapihalle. Siellä näitä reppanoita on nukkumassa melkoinen joukko.

Pään tyhjennystä Pasin kanssa viidakossa. Huomaa Hai-kumisaappat, paras tänne tuotu asia ikinä!

Ilta.


Arkisto:

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT