Katukoiran elämä paremmaksi

Uskon että moni eläinten ystävä on nähnyt matkoillaan kurjassa kunnossa olevan koiran tai kissan, jota olisi halunnut auttaa. Pöydästä on saatettu livauttaa herkkupala ensi hätään, mutta asia on voinut jäädä kaihertamaan ja nälkiintyneen tai sairaan eläimen silmät mieleen pitkäksikin aikaa. Auttaminen näissä tilanteissa on vaikeaa, ja pelottavaakin, eläimellähän voi olla tauteja, se voi olla aggressiivinen ja mitä sitä oikeasti voisi edes tehdä? Tällaisista ajatuksista eläinten auttaminen sai alkunsa omalla kohdallani. Aluksi auttaminen oli pienimuotoisempaa, mutta sitten löimme hynttyyt yhteen samanhenkisen puolalaisen Alexin kanssa toiminta alkoi kehittyä vauhdilla. Nyt Puppy Puddle Siarga

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT

© 2015 by Kaisa & Lee