© 2015 by Kaisa & Lee

Tilastoja

December 31, 2019

Vuosi 2019 on kohta kulutettu loppuun. Kaisa on postannut kuvia vuoden tapahtumista. Tämä blogi on luultavasti mielenkiintoista luettavaa itselle joskus tulevaisuudessa. Vielä ei ole tuntunut hyvältä lukea ensimmäisiä kirjoituksia uudestaan. Sen sijaan olen lukenut meidän aikaisempaa matkablogia vuodelta 2014. Aika monessa paikassa sitä ehti käymään vuodessa. Hyvä kun tuli kirjoitettua silloin asioita ylös, nyt niitä kaikkia ei ilman blogia muistaisi.

 

Nykyistä blogiamme on tänä vuonna lukenut 13824 henkilöä. Toki sama henkilö on voinut lukea kirjoituksia mobiilisti ja tabletilta ja silloin on tilastot näyttävät kahta eri lukijaa.

 

Vuoden vilkkain päivä oli elokuun 19. päivä, silloin päivän aikana kävi 145 lukijaa. Suosituimmat kirjoitukset ovat olleet :


1. Mielialanvaihteluita

2. Mitä onnistuneella lomalla tarvitaan

3. Siargaolle surffaamaan

4. Vapaaehtoisena eläinklinikalla

5. Katukoiran elämä paremmaksi

 

Eniten lukijoita on luonnollisesti Suomesta. Kakkosena on Eesti ja kolmantena Englanti. Erikoisimpia paikkoja joissa kirjoituksia on luettu ovat mm. São Tomé & Príncipe, Namibia ja Afganistan.

 

Kaupunkien osalta listaus näyttää tältä:

 

1. Helsinki

2. Tampere

3. Vantaa

4. Tallinna

5. Turku

6. Sastamala

7. Espoo

8. Rovaniemi

9. Jyväskylä

10. Oulu

 

 

Top 10 listan ulkopuolelle jää Brighton (13.) ja Lontoo (20.)

 

Ikäluokkien mukaan jaettuna suurin osa lukijoista on 25-34 vuotiaita.

Tämän jälkeen järjestyksessä 35-44, 45-54, 55-64, 65+ ja vähiten meidän jutut kiinnostavat 18-24 vuotiaita. Lukijoista naisia on 62% ja miehiä 38%.

 

Asiakkaita meille Surfing Carabaoon on eniten tullut Hollannista.

Booking.com sivuston mukaan (AirBnB ei tarjoa yhtä tarkkaa analytiikkaa)

16,5% meidän asiakkaista tulee Hollannista. Seuraavaksi eniten asiakkaita tulee Espanjasta. Kolmanneksi eniten Saksasta ja neljänneksi eniten Filippiineiltä. Ranskasta tulee 5. eniten asiakkaita. Loput sijat ovat Japani, Australia, Uusi-Seelanti, Yhdysvallat, Korea ja Kiina.

 

Huoneemme varataan tyypillisesti 30-60 päivää ennen tuloa. Ja vähiten varauksia tulee 2-3 päivää ennen saapumista.

 

Kaiken kaikkiaan Surfing Carabaon osalta tämä on ollut erikoinen vuosi. Tavallaan mikään ei ole muuttunut mutta silti kaikki on jotenkin muuttunut. Ehkä suurimpana muutoksena on asiakkaiden muuttuminen surffareista Filippiinien saaria kiertäviin rantalomailioihin. Ennen meiltä lähdettiin aamusta aalloille nyt asiakkaat siirtyvät terassilta rantatuoleihin. Toinen muutos General Lunan ja Siargaon muuttuminen. Aikaisemmin seesteinen saari on ottanut harppauksia kohti vilkkaampaa turismia. Uusi ravintoloita ja majoituspaikkoja on tullut paljon. Jos aikaisemmin täällä ei ollut juurikaan autoja niin nyt niitä näkee jatkuvasti. Internet on parantunut ja ensiapu klinikoita on entisen 0 sijaan useita. Ennen oli yksi pankkiautomaatti Dapassa nyt niitä on toistakymmentä pelkästään General Lunassa.

 

-Lee-

 

Keittiiön tason valaminen

 

Toinen kylpyhuoneista on maalausta vaille valmis

 

 Viimeisiä ostoksia rautakaupassa

 

Sadekaudella sataa 

 

Piha veden peitossa 

 

 Eeron mielipide sateesta

 

 Henkilökunta lähdössä pikkujouluristeilylle

 

 

 


 

 

 

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT