© 2015 by Kaisa & Lee

Helkutin vesipumppu osa 1

December 9, 2018

Otsikko sanoo jo oleellisen. Helkutin pumppu. Helkutin vesipumppu.

Aikaisemmin kerroin että meillä on ollut rakenteilla uusi kaivo. Kaivo tuli valmiiksi ja sen vesi on kaikin puolin kunnossa. Muutenkin koko projekti meni epäilyttävän helposti. Ei maksanut kovinkaan paljoa luvattua enempää ja aikataulukin piti melkein paikkansa.

 

Mutta sitten peliin astuivat rakentamisen Jumalat. Nuo ilkeät ja kavalat rakentajan lannistajat. He jotka tarkkailevat jokaista, pienintäkin, rakennusprojektia. Heti jos he huomaavat poloisen rakentajan iloitsevan onnistumisesta, palauttavat he välittömästi rakentajan takaisin viemäriputken syövereihin. Tällä kertaa nuo kavalat jumalat olivat ottaneet kohteekseen vesipumppuni. Tuon uskollisen ruksuttajan joka on yli kahden vuoden ajan pumpannut vettä ihmisille silloin kun he sitä tarvitsevat. Siinä mielessä vesipumppu on ollut harvinainen tuote, sillä siinä ei ole ollut mitään vikaa. Koskaan. Paitsi nyt.

 

Kaivo saatiin valmiiksi viime sunnuntaina. Pienen väkertämisen jälkeen kaikki tuntui olevan kunnossa. Vettä virtasi suihkuihin ja kaikilla oli hyvä mieli. Kunnes koitti ilta. Kuvittelen kuulevani kaiken mitä resortissa tapahtuu. Tiedän milloin jokin laite pitää vääränlaista ääntä tai asiakas ei osaa laittaa kaasuliettä päälle. Heräsin yöllä siihen että vesipumppu huutaa yhtenään. Tavallisesti se puksuttaa muutaman minuutin ja sitten painekytkin sammuttaa sen. Menin yöllä katsomaan painemittaria ja sen lukema vajosi hitaasti kohti nollaa. Ainoa asia joka oli kokonaisuudessa muuttunut  oli kaivon paikka. Kaikki muu oli pysynyt samana. Pumppuun ei oltu koskettu.

 

Jostain kuitenkin vesijärjestelmään pääsi ilmaa ja istuin myöhään yöllä ruuvailemassa vesipumpun ilmaruuvia auki/ kiinni. Asiakkaat kun haluavat käyttää vessoja ja suihkuja silloin kuin he haluavat käyttää vessoja ja suihkuja. Oli sitten päivä tai synkkä yö. Jossain kohtaa kuitenkin päätin lopettaa ruuvailun ja totesin että nyt saa riittää ja palaan ongelman ääreen aamulla.

 

Aamulla kaikki oli kunnossa. Vesi virtasi ja pumppu surrasi omaan tahtiinsa.  Kuitenkin välillä kuului satunnaisia raksahduksia. Lähdin käymään kylillä hoitamassa asioita ja sieltä palatessani näytti painemittari tyhjää. Pumppu surrasi tyhjänä ja sen runko oli kuumentunut. Vaikutti siltä että putkiin oli päässyt lisää ilmaa.

-Lee-

 

 Tiikeri tietää kaiken vesipumpuista.

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT