© 2015 by Kaisa & Lee

Lähtöä ja paluuta

August 11, 2017

On välillä hyvä päästä pois. Ainakin itse myönnän että kaipaan välillä erilaista elämää. Sitä missä ei ole ötököitä eikä hiekkaa sängyssä, missä suihkusta tulee kuumaa vettä paineella, missä ei tarvitse kokoajan olla ahdistavan tietoinen siitä, kuinka etuoikeutettu on, tai missä ei tarvitse ajaa päivittäin huonosti voivien koirien ohi miettien, että valitsenko ja pelastan juuri tuon pennun, kun kaikkia ei voi.

 

On myös mukavaa syödä jugurttia ja juustoa. Sekä katsoa toimivalla nettiyhteydellä vaikka YleAreenaa tai Netflixiä. Monet suomalaisen elämän tavalliset asiat tuntuvat mielettömältä luksukselta. Ja elämä kaikenkaikkiaan niin helpolta ja turvalliselta.

Parasta Suomen lomassa on tietysti rakkaiden ihmisten tapaaminen ja ajan vietto heidän seurassaan. Se on oman elämäni suurinta luksusta tänä päivänä.

 

Meillä on onneksi paikka missä olla Suomessa, keskellä luontoa järven rannalla. Se on ainutlaatuinen turvapaikka maailmassa. Siellä oleskelu on täydellistä lomaa ja hermolepoa. Sitä myös huomaa kuinka suomalaista luontoa ihailee samaan tapaan kuin joskus aikanaan Toscanan sypressejä ja tai valkoisia hiekkarantoja. Pelkkä kävelyretki metsätiellä tai uudessa luonnonpuistossa on elämys. Samat asiat jotka joskus maailmalle havittelevana teininä, olivat enemmän boring kuin mikään muu.

 

Tällä kertaa Suomessa mietin myös sitä kuinka poikkeuksellista suomalainen elämäntapa on maailman mittakaavassa. Kuinka siistiä, rauhallista, turvallista ja ehkä vähän, no, monotonista se on. Kävimme retkellä Helsingissä. Välillä tuntui kuin kävelisi kulississa. Niin steriiliä, tyhjää ja täydellistä siellä oli. 

 

Entä sitten paluu saarelle. Miltä tuntui kaikesta tuosta mukavuudesta, puhtaudesta ja selkeydestä luopuminen? Lähdöt mistä tahansa ovat minulle aina vaikeita. Se on absurdia koska viimeiset vuodet olen aina vain lähtenyt. Silti, lähdön lähestyessä alan aina kipuilla. Niin tälläkin kertaa. 

 

On uskomatonta miten vähän olin ajatellut Surfing Carabaota loman aikana. Siitä suuri kiitos Petralle, joka oli meillä pitämässä paikkaa pystyssä. Emme olisi voineet kuvitella loistavampaa tuuraajaa. Kun sitten palasin kotiin, oli mukavaa pehmeää laskua, että Petra oli vielä paikalla, ja saimme jutella kaikesta. Monenlaiset loman ajaksi haudatut asiat nostivat tietysti päätään ja ensimmäinen viikko oli aika tiukka. Ei vähiten siksi, että jetlag ja uusi pieni kutsumaton vieras pitivät hereillä. Tervetuliaiskomiteana oli nimittäin Petran ja koirien lisäksi myös pieni rotta, joka tutki kämppäämme öisin.

 

Koirien tapaaminen on kotiinpaluussa aina parasta. Tällä kertaa sitä vähän himmensi se, että Pasi on Surigaossa sairaalassa vieläkin, mutta Eeron ja Papin riemu oli taas pitelemätöntä. Rane ei oikein aina ymmärrä mistä on kyse näissä kotiintuloissa. Se vaati vähän aikaa, mutta illalla se tuli ja laittoi pään syliin ja muisti että ai niin. 

 

Ja niin, kotiinpaluu tuntui ihanalta. 

 

Takaisin rannalla koirien kanssa. Papi ja Eero ovat melkoisia linssiluteita...aina edukseen kuvissa.

 

 

Vähän juhlintaa ja tärkeitä tapauksia Suomessa.

 

Pasi- koira on vielä sairaalassa. Sitä on kova ikävä!

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT