© 2015 by Kaisa & Lee

Kaikenlaisia koirajuttuja

February 26, 2017

 

 

Meillä on nyt siis 4 koiraa. Eero, Papi, Pasi ja Rane. Lempijuttuni nykyään on aamun koirahetki rannalla. Herättyäni menen ennen aamiaista rannalle. Alunperin tarkoitus oli meditoida, mutta siitä on tullut pikemminkin eräänlainen koira -meditaatio. Koirat tietävät jo mistä on kyse. Kun istun maahan, ne tulevat istumaan ja nojaamaan kiinni kylkiin, pienin mönkii syliin, ja sitten rapsutellaan ja katsellaan merelle. 

 

Koirista on myös ollut hieman huolta viime aikoina. Ranen paraneminen ja vahvistuminen lähti hurjaan vauhtiin sen jälkeen, kun kävimme Surigaossa eläinklinikalla. Matkustimme laivalla ja moottoripyörällä ja triciclolla, eikä pikkukaveri ollut millänsäkään. Todettiin, että raukalla on ihosairauden lisäksi myös ns. dog dengue, eli veriparasiitti, sekä anemia. Lääkitys aloitettiin ja parissa päivässä Rane oli kuin uudesti syntynyt. Kaikki meni hyvin kunnes alkoi kummallinen yökkiminen. Oli kuin Rane olisi halunnut oksentaa, mutta mitään ei tullut. Tätä jatkui muutama päivä. Sitten alkoi oikea oksentaminen ja ruokahalu meni. koira laihtui taas ihan kuikeloksi. Eli jälleen otettiin ruiskut ja kookosvedet käyttöön.

Lääkäri epäili bakteeritulehdusta ja taas mentiin Dapaan ottamaan antibioottipiikkiä.

Se onneksi auttoi ja nyt Rane kirmailee ulkona ja paino on noussut alun 800 grammasta 2,6 kiloon!

Mikä parasta, muut koirat ovat päässeet yli mustasukkaisuudestaan ja ottaneet kaverin mukaan laumaan. Pasi oli ensimmäinen joka päästi Ranen lähelle ja raivasi sille tietä lauman pariin. Nyt ehkä paras leikkikaveri on Eero, joka osaa leikkiä tarpeeksi varovasti. Papi on vielä hieman epäluuloinen, mutta suostuu sentään jo tulemaan sisälle ( kun pentu tuli taloon, Papi muutti naapuri asunnon terassille, eikä suostunut tulemaan meille sisälle, edes pizzanreunojen houkuttelemana). Pasi myös vahtii pennun ruokailua, toki sillä optiolla, että jos jotain jää, pitää huolen että hotkii sen omaan kitaansa.

 

Kun Rane-huolet hellittivät, aloitti Eero. Yhtenä aamuna kun olin menossa meditaatiohetkeeni, Eero nukkui reporankana nurmikolla. Olin ihmeissäni, koska koirat eivät ikinä nuku siellä, ja kun tyyppi ei edes piitannut huuteluistani, raotti vaan vähän silmiään, aloin huolestua. 

Kun Eero lopulta nousi ylös, se kävi kummallisen hitaalla. Suoraan sanottuna se oli aivan kuin olisi vetänyt jotain huumeita. Sen liikkeet olivat hitaat ja jäykät, ja oli samalla jollakin tapaa hämääntynyt ja peloissaan. Eikä tietysti suostunut syömään. Ei vaikka kupissa oli sardiineja ja corned beeffia, herkkuja joita koirat ehkä eniten maailmassa himoitsevat. Seurailimme tilannetta, ja päätimme lähteä lääkäriin seuraavana päivänä, mikäli tilanne ei parantuisi. Koko päivä meni tarkkaillessa, sillä unissakävely vain jatkui. Samalla Eero tuntui myös hakevan paljon läheisyyttä ja huomiota. Kävin yölläkin tarkkailemassa, että hengittäähän se varmasti.

 

Onneksi seuraavana aamuna heräsimme siihen että musta kuono pujottautui hyttysverkon alle, ja koira oli aivan entisensä. Tiedä sitten mitä sieniä se oli metsästä syönyt, mutta pelästyttämään onnistui.

              

Joten voi vain todeta, että koirat tuovat äärimmäistä iloa ja onnellisuutta, mutta myös välillä aivan karmaisevaa huolta ja murhetta. Samoin täällä on pakko tottua siihen, että joskus ne ovat poissa tunteja, eikä sille voi mitään. Kuten silloin kuin Pasi eksyi lähimetsään, tai kun Papi ja Eero lähtivät asiakkaiden kanssa pimeässä lenkille ja juoksivat toiselle puolelle kaupunkia.

Toinen vaihtoehto olisi pitää ne kiinni, mutta täällä se ei oikeastaan ole vaihtoehto. 

 

Pasi etsii rapua tai kaivaa tunnelia Kiinaan.

 

 

 Parhaat kaverit.

 

 

Vaarallinen pentu-selfie.

 

 

 Eero kiiltokarvakoira.

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT