© 2015 by Kaisa & Lee

Rauno

January 26, 2017

Siargaolla on paljon koiria. Koirat lisääntyvät hallitsemattomasti vähän niin kuin ihmisetkin. Pentuja on joka paikassa. Paikalliset pääsääntöisesti pitävät koirista tai sitten eivät kiinnitä niihin huomiota. Harvoin, tuskin koskaan, näkee koiria kohdeltavan kaltoin. Niistä huolen pitäminen on sitten eri juttu. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska monella on vaikeuksia saada ruoka pöytään perheelle. Koirat saavat sen mitä jää. Usein tosin myös vieraita koiria ruokitaan, ja niinpä monet koirat selviävät kohtalaisen hyvin, vaikka niillä ei olisi varsinaista isäntää.

 

Eläinten ystävänä joutuu väkisin usein ahdistavaan tilanteeseen, jossa näkee huonossa kunnossa olevan koiran, mutta ei oikein voi tehdä mitään, koska kaikkia ei vain voi pelastaa. Välillä se jää mieleen moneksi päiväksi. Joskus tulee kuitenkin se heikko hetki.

 

Reilu viikko sitten olimme italialaisessa ( kyllä täällä on sellainen, luojan kiitos!) kahvilassa tekemässä nettihommia ja Lee lähti käymään välillä muilla asioilla. Takaisin tullessaan hän oli jotenkin outo ja kun kysyin mikä on, vastaus oli: Tuolla on sellainen koira…

 

Lähdimme kotiin päin ja minäkin näin sen. Pieni, todella pieni ja kurjassa kunnossa oleva pentu yksin keskellä vilkkaasti liikennöityä katua. Pysähdyimme ja menin pyydystämään sen paitaani. Kyselimme hiukan ympäriinsä, onko se jonkun tai onko emoa näkynyt mutta vastaus oli, että se on hengaillut jonkin aikaa yksinään. Katsoimme toisiimme, ja molemmat varmaan toivoivat, että toinen sanoisi sen ääneen. Sitten totesimme että emme me kerta kaikkiaan voi sitä jättää.

 

Toimme pennun kotiin ja törmäsimme meiltä juuri lähdössä olevaan kivaan australialaiseen pariskuntaan. He sanoivat että olivat nähneet saman kaverin aamulla ja yrittäneet ottaa kiinni. Tyttö sanoi että haluavat maksaa pennun rokotukset ja minä aloin melkein itkeä liikutuksesta. Sovimme että lähetän päivitystä hänelle tyypin tilasta. 

 

Kotona aloitimme kylvettämisellä. Pesimme pennun kahteen kertaan. Se oli hyvin kiltti ja luottavainen, eikä juuri protestoinut. Se oli likainen tietysti kuin mikä ja täynnä kirppuja, toisaalta muuten hyväkuntoinen paitsi, täällä tyypillinen ihosairaus, tietynlainen kapi, oli tehnyt siitä kaljun. Karvat puuttuivat mahasta kokonaan, samoin päälaelta. Pentu kuitenkin söi, kakkasi ja jopa vähän alkoi leikkiä.

 

Alunperin tarkoitus oli että hoidamme sen kuntoon ja yritämme saada hyvään kotiin, mutta kyllä Rane taitaa jäädä meille.

 

Kaisa

 

 Rauno ensimmäisenä päivänä

 

 Rane lähdössä lääkäriin

 

 Rauno on kova tyyppi. Ei paljoa kolinat ja melskeet pelota.

 

 Rauno nurmikolla

 

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT