© 2015 by Kaisa & Lee

Kaikkea ei voi ennakoida

January 9, 2016

Jotta ette kuvittelisi, että kaikki täällä on pelkkää ruusuilla tanssimista niin nyt nyt pariin päivään on mahtunut kaikenlaista päänvaivaa.

 

Nykyinen asumismuoto on käynyt hieman ahdistavaksi. Sosiaalisuus on kivaa ja jee, mutta varsinkin tällaiset hieman varttuneemmat kaipaavat omaa rauhaa. Pikku hiljaa alkaa myös tökkiä se, että keittiössä ruuantähteet monilla jäävät näkyville houkuttelemaan erilaista eläimistöä, eilen ostamasi maito onkin yhtäkkiä käytetty ja joku varaa yrttiteehensä keittiön ainoan kattilan neljäksi päiväksi.

 

Tähän asti koko projektin kinkkisin tilanne syntyi eilen. Kun tulimme huimalta kahden päivän matkaltamme Surigaosta ja menimme raksalle, sinne oli yhtäkkiä ilmestynyt naisia ja vauva.  Kuulimme että yhden raksamiehemme sisar oli tullut käymään. Kaksi raksamiestämme asuvat työmaakopissa, joka on siis vanerista rakennettu koppi jossa säilytetään työkaluja. Tämä aiheutti meille aluksi hieman yskimistä, mietimme pitäisikö meidän majoittaa herrat johonkin. Alun perin ei oltu kuitenkaan sovittu mistään majoituksista, meille selitettiin, että se on ihan normaali käytäntö ja herrat vaikuttivat olevan kuin kotonansa rakennuksella sekä vastaavat samalla vartioinnista joten asia jätettiin sikseen. Tilanteesta kuitenkin alkoi tulla ongelma, kun poissaolomme aikana tontille ilmestyi yhteensä neljä uutta ihmistä. Kaksi naista, ja toisen aviomies ja vauva. Kun juttelin yhden naisista kanssa ja hän ilmoitti heidän aikovan olla ainakin kuukauden ja tulevan matkan päästä toiselta saarelta, pikkuhiljaa tajusin, että nämä ihmiset aikovat oikeasti jäädä tänne. Olimme siis tilanteessa, jossa  meidän rakennustyömaallemme oli muuttanut täysin vieraita ihmisiä. Pyykkinarut oli yhtäkkiä viritetty ja kokkaus käynnissä. En vieläkään ymmärrä missä kaikki nuo kuusi ihmistä oikein nukkuivat. Työmaakoppi on kooltaan 2x4 metriä, josta toinen puoli on avotilaa ja toimii suojana betonisäkeille.

 

Tosiasia oli kuitenkin se, että emme voineet antaa sen jatkua.  Samalla tuntui todella pahalta mennä ajamaan heitä poiskaan. Juttelin asiasta kahden tuttavani kanssa, jotka molemmat ovat asuneet saarella vuosia, ja heidän viisaiden sanojensa rohkaisemana menimme raksalle keskustelemaan yllätysasukkien kanssa. Toinen naisista puhui kohtalaisesti englantia, ja hänen avustuksellaan selitimme, että he voivat kyllä visiteerata viikon verran, mutta eivät voi jäädä asumaan. Paikassahan ei ole vielä minkäänlaisia saniteettitiloja, jätehuoltoa jne, ja kuuden ihmisen asuminen näkyy jo parinkin päivän jälkeen. Tuntui että he ymmärsivät asian, mutta kun lähdimme poispäin, molemmilla oli pala kurkussa ja pää täynnä kysymyksiä. Jos joku matkustaa suhteellisen pitkän merimatkan asuakseen työmaakopissa, mistä hän on lähtöisin? Mihin he aikovat mennä seuraavaksi?

 

Samalla tuntui hullulta, että olemme panostaneet kaiken maapalaan ja, stressaamme hulluna rakennusprojektista, ja kun joku lupaa kysymättä muuttaa  tontillemme, meidän työmaakoppiimme, me tunnemme olomme syylliseksi. 


Olemme mielessämme varautuneet monenlaisiin ongelmiin, taifuuneista erilaisiin huijauksiin, mutta tähän emme osanneet varautua.

 

 Tunnelin päässä on uusia asukkaita.

 

 Ämpärillinen säätämistä.

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT