© 2015 by Kaisa & Lee

Minkälaista se kiva yrittäminen olikaan?

July 23, 2016

 

Rakennusprojekti on ollut käynnissä kohta kahdeksan kuukauden verran. Nyt näyttää oikeasti siltä että tämä tulee valmiiksi. Ensi viikon keskiviikon jälkeen täällä ei pitäisi enää höylien ja sirkkeleiden huutaa. Jäljellä on ison talon viimeistelyä jonka ei enää pitäisi kestää pitkään. Isoja laskuja ei lasien maksamisen jälkeen ole enää tiedossa. Joka viikkoinen rahan ympäriinsä viskely on päättymässä ja kassavirran pitäisi alkaa kääntymään toiseen suuntaan.

 

Itsellä on päässyt unohtumaan minkälaista hyvä ja hauska yrittäminen on.  Tämä projekti on tuonut takaisin yrittämisen ilon. On upea tunne olla täysin vastuussa kaikesta. Joka päivä joudut vastaamaan vain itsellesi siitä että hommat etenevät ja lopulta valmistuvat. Kukaan ei tule auttamaan tai maksamaan rahaa siitä että olen viettänyt aikaa työmaalla vaan tuloksekkaasta tekemisestä vastaan itse itselleni.

 

On huikea tunne kun välietappi alkaa häämöttämään. Tulevien vuosien perustukset on kohta valmiit ja tämän varaan lasketaan tulevaisuuden elanto. Moni luultavasti pitää Filippiineillä yrittämistä jonkinlaisena huimapäisyyden osoituksena. Itse kuitenkin olen sitä mieltä että tämä on helppoa ja hauskaa verrattuna siihen että tekisin vastaavaa kotimaassa. Käytettävä rahasumma olisi muutamaa kertaluokkaa isompi. Suomessa luultavasti mukana olisi yhtiökumppani  jonka kanssa saisi vääntää ja kinata turhanpäiväisistä asioita sen sijaan että keskitytttäisiin olennaiseen tekemiseen. Vaikka on Filippiinien byrokratia ja virastojen toimintatavat saavat pään pyörälle ja nostavat turhautumismittarin huippulukemiin niin koen että täällä voi kuitenkin asioista neuvotella ja sopia. Loppujen lopuksi hyvin usein saa tehdä siten kun haluaa kunhan ei aiheuta häiriötä muille.

 

Kohteemme myynti on ollut hieman haastavaa. Ei siksi että paikassa olisi vikaa vaan erilaisille hotellien varaussivuille laitettavien valokuvien osalta. Keskeneräisistä huoneista laitetut kuvat eivät myy ja antavat vääränlaisen kuvan. Mutta jos ei ole edes niitä kuvia niin miten täältä kukaan osaa mitään varata? Olemmekin joutuneet taiteilemaan ja virittelemään ensimmäisiä myyntikuvia jotta saisimme edes jotenkin järkevän näköisiä kuvia aikaiseksi. Jos olisin siirtänyt kameraa pari senttiä toiseen suuntaan olisi kauniin talon taustalla näkynyt rakennusmiehiä ja läjä rakennusjätettä.

 

Olemme yllättyneet alun myynnin takkuamisen jälkeen positiivisesti. Viralliset avajaiset ovat 15.8. mutta olemme hyväksyneet myös aikaisempia varauksia. Varauksia vastaanottaessa on joutunut painimaan sen kanssa että ottaako pitkäaikaisen asukkaan joka maksaa varmaa mutta matalampaa tuloa vai ottaako lyhytaikaisempia asukkaita joista saa enemmän mutta epävarmempaa. Yksi mökeistä on jo myyty loppuvuodeksi täyteen. Toinen on myyty täyteen elo- ja syyskuun ajaksi ja kolmannessa on elokuulle enää reilu kymmenen päivää vapaana. Toivottavasti saamme myös isomman talon myyntikuntoon lähiviikkoina.

 

Perhanan jännä tunne kun se mitä on puskenut eteenpäin alkaa muuttumaan todeksi. Se on sitä yrittämistä parhaimmillaan.

-Lee-

 

 Toimisto, tuossa kohtaan netti toimii parhaiten.

 

 Simpukka uusien bambusohvien seurana.

 

 Mökki sisältä.

 

Rullattavat tigbaw verhot on asennettu. Seuraava Suomesta tulija voisi tuoda nipun knaapeja.

 

 Antin ja Toukon kanssa vastapäisellä saarella.

 

 Poika ja meritähti.

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT