© 2015 by Kaisa & Lee

Vihdoin Siargaolle

December 14, 2015

 

Matkaa edeltäväksi yöksi menin kylään ystäväni Saijan luo ja samalla tutustumaan perheen uuteen tulokkaaseen. Oli ihana saunoa ja syödä hyvää ruokaa ja juoda lasi viiniä hyvän ystävän kanssa, varsinkin kun tietää että se lähitulevaisuudessa tulee olemana harvinaista herkkua. Ennen lähtöä viimeinen ilta on itselleni usein hieman hankala, mutta näin se meni aivan huomaamatta.

 

Lennähdin sitten Helsingistä Amsterdamiin ja sieltä matka jatkui Hong Kongiin. Iloisena yllätyksenä pitkälle lennolle minut upgreidattiin Economy Comfort luokkaan Cathaylla, joten sain mukavamman penkin jossa jalat sai ylös ja hyvät kuulokkeet. Vaihto Honkkarissa oli aika lyhyt, ja niinpä sitten Cebuun saapuessa laukkua ei näkynytkään. Jälkeen päin selvisi että se oli jäänyt jo Amsterdamiin ja lupasivat toimittaa sen perässä Siargaolle.

 

Olin Cebussa yön, koska Siargaon lennot lähtevät aina aamupäivästä, joten siihen harvoin ehtii pidemmiltä lennoilta. Yritinkin hädissäni shoppailla jotakin tärkeimpiä juttua, jotta pärjäisin muutaman päivän ilman laukkua. Onneksi olin ottanut huoneen vanhasta tutusta Eloise Royalista, joten tiesin että siinä vieressä on supermarketti ja muutamia outletteja.

 

Lento Siargaolle oli se, mitä ajattelin jo maaliskuussa. Muistan kun mietin, että seuraavan kerran tänne tullessani tämä on minun kotimatkani. Ja nyt se oli.

Kun kone alkoi tekemään kaartaan saaren yllä, alkoi jo vatsan pohjassa tuntua. Ja kun tömähdimme pienelle sementtiselle kiitoradalle, teki mieli nauraa ääneen.

 

Jo koneesta näin Leen, joka seisoi aidan vieressä odottamassa. Minullahan ei ollut kuin pieni reppu mukana, joten motskarikyyti odotti kohti General Lunaa. Itse asiassa poikkesimme suoraan rakennustyömaalla. Ja heti taas tuntui siltä että olen tullut kotiin.
 

 

 

 Lentokentän kioski

 

 

 Tällä kalustolla hoidetaan lentokentän paloturvallisuus

 

 Aurinkovarjon pitäminen on tärkeä työ

 

 Jokinen astuu Siargolle

 

 Onni on oma palmu

 

 Moikka moi!

 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT