© 2015 by Kaisa & Lee

Tonttia katsomaan ensimmäistä kertaa

March 13, 2015

 

Meillä on treffit Josefan, eläkkeelle jääneen opettajarouvan, kanssa kolmelta iltapäivällä. Rouva tuli tismalleen aikataulussa La Lunaan ja nappasimme habal habalin, eli katetun motskaritaksin, alle ja lähdimme kohti Malinaon kylää. Jännitys alkoi todella tiivistyä. Niin paljon oli kiinni siitä, oliko kyseessä tontti jonka jo olimme nähneet ja olisiko se meille sopiva. Uuden metsästykseen kun olisi niin kovin vähän aikaa. Kun saavuimme rantaan, tajusin heti että olimme jo olleet siellä. Muistin yhden käppyrän palmun, jonka varrella olisi mukava istuskella.
Malinao on pieni rauhallinen kylä noin 10 minutin ajomatkan päässä General Lunasta, pois päin Cloud 9 surffispotista ja sen ympärillä vallitsevasta härdellistä. Härdellistä siis näihin olosuhteisiin verrattuna, kovin rauhallistahan sielläkin on. Siellä sitten mittailimme ja potkiskelimme kookospähkinöitä ja alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että tämä on ehkäpä oikeasti toteutumassa.

Tapasin myös tulevat naapurit, kanadalaisen Alyssan, joka on ostanut tonttinsa kolme vuotta sitten ja asuu upeassa villassa, josta vuokraa huoneita, sekä Ernandon, joka asustelee omistajien luvalla tontilla ja pitää siitä huolta. Koska tarkkoja ositusmittauksia ei vielä oltu tehty, kutsuimme insinööri Boboyn Surigaolta mittamaan meidän palasemme. Saimme pian vastauksen, että hän pääsee tulemaan jo parin päivän päästä, ja se oli yli odotusten.

Majoitun siis taas La Lunassa, saksalaisen Susin ja hänen paikallisen miehensä Linon majatalossa. He ovat olleet hyvin avuliaita koko prosessissa ja halusin kovasti että he näkisivät tontin myös. Vähän arastelin kysyä sitä, koska Susi on aika viimeisillään raskaana ja heillä on myös kaksivuotias sähikäinen Jul. He kuitenkin lastasivat koko perheen motskarin selkään ja lähtivät kanssani Malinaoon.
Pitivät tontista ja sen rauhasta, ainoa pieni miinus Linon mukaan oli rannan kuluminen, joka tapahtuu suurella osassa saarta. Eroosio syö hiekkarantaa ajan myötä. Toisaalta, meidän tontissamme oli se hyvä puoli että rannan ja tontin välissä menee pieni hiekkatie, koska hiekkatie on kaavoitettu leveämmäksi kuin se on, meidän maksamamme osuus alkaa vasta 30 m päästä rannasta. Rannasta aina 25 m on julkista, eli sitä ei voi kukaan ostaa, ja me saimme tuon viisi metriä siihen lisää. Tälle edessä olevaa rantaa voimme siis muokata ja vaikka rakentaa siihen jotakin kevyttä, mutta ei mitään betonirakennusta.
Kävimme myös sisällä Alyssan talossa, ja saimme paljon hyvää infoa muutenkin.

Aika hyvä oli siis parin ensimmäisen päivän tapahtumapitoisuus.
 

Please reload

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT