© 2015 by Kaisa & Lee

 [googlefe71d2a011c98476.html]

01/12/2019

Rakennusprojekti on edennyt nopeammin kuin olisin uskonut.

03/03/2019

Kuten monet ystävistäni, olin haaveillut jo vuosikausia Kaakkois-Aasiaan matkustamisesta. Innokkaana eurooppalaisena surffaajana unelma auringosta, palmupuista, kirkkaasta vedestä ja märkäpuvun tarpeettomuudesta kyti pitkään. Pää pyörällä kävin läpi eri vaihtoehtoja. Bali, tai jokin muu Indonesian s...

09/12/2018

Otsikko sanoo jo oleellisen. Helkutin pumppu. Helkutin vesipumppu.

Aikaisemmin kerroin että meillä on ollut rakenteilla uusi kaivo. Kaivo tuli valmiiksi ja sen vesi on kaikin puolin kunnossa. Muutenkin koko projekti meni epäilyttävän helposti. Ei maksanut kovinkaan paljoa luvattua enempää ja aikataul...

25/05/2018

Toissa viikko oli erikoinen asiakkaiden osalta. Meillä on kohta parin vuoden aikana käynyt monenlaisia asiakkaita, joista suurin osa on palautteiden ja arvosteluiden perusteella ollut tyytyväisiä. Joillakin on ollut huomautettavaa palveluista, sijainnista tai vaikka sateen määrästä. Kuten erästä ran...

09/05/2018

Ei, meillä ei ole uutta koiraa. Vielä. Mutta Siargaolla riittää autettavia koiria ja välillä vastaan tulee kammottavia kertomuksia, välillä ilahduttavia tarinoita. 

Käväisin Euroopassa yhdistetyllä työ-ja lomamatkalla. Ennen sitä aloitimme kapipiikkien antamisen Malinaossa. Joka lauantai menimme Pet...

27/04/2018

Keskimääräisesti rakentaminen on edennyt edelleen positiivisessa tahdissa. Viime viikolla kuitenkin tuli viikko takapakkia, kun keskellä kuivaa kautta satoi viikon ajan todella rankasti, eikä töitä pystytty tekemään halutussa tahdissa. Satoi nimittäin rajummin kuin kertaakaan sadekauden aikana. Maa...

11/03/2018

Aamulla oli aikainen herätys, jotta ehtisin klo 5.00 lähtevään aamulaivaan. Tarkoitus olisi mennä Surigaoon uusimaan viisumi sekä hoitamaan rautakauppaostoksia. Toisin sanoen, hankkimaan niitä puuttuvia paloja rakentamisen palapeliin joita ei löydy täältä Siargaolta.

Pari edellistä yritystä päästä Su...

28/02/2018

Mitä käytännössä tarkoittaa se että pyörität omaa resorttia?

Mitä päivä- tai viikko-ohjelmaan kuuluu? Mitä siellä oikein touhutaan?

Viimeisen kuukauden aikana:
- Vapaapäiviä: 0kpl
- Keskimääräinen työpäivänpituus: reilut 12h

Mitä päiväohjelmaan kuuluu?
- Herätys klo 5-5.30
- Ensimmäiseksi katsomaan...

21/02/2018

Rakennuksella on sujuu edelleen hyvin. Oikeastaan koko projektista on aika vähän kirjoitettavaa. Ensimmäisen projektin uutuuden viehätys on vaihtunut rutiininomaiseksi tekemiseksi. Se kaikki joka aikaisemmin aiheutti ihmettelyä ja kummastusta on tuttua. Ja tämä kaikki on tietenkin hyvä juttu.

Sadekau...

30/12/2017

Toissa päivänä lyötiin naapuri tontilla lapiot maahan. Oli hauska huomata että samat veijarit jotka viime kerrallakin olivat rakentamassa taloja ovat taas vauhdissa. Forman Jun toimittamassa piällsymiehen tointa, Tatai vastaamassa rakentamisesta Formanin ollessa poissa ja nippu apumiehiä. Joukosta p...

Please reload

Mikä:

Tämä blogi on kertomus yrityksen perustamisesta Siargaon saarelle 

Filippiineille. Rakennamme Tyynen valtameren rannalla olevalle tontille bungaloweja.

 

Se lähtee liikkeelle pienestä "Entä jos?",

ajatuksesta ja seuraa projektin eri vaiheita ja elämää projektin ympärillä, kahden ihmisen näkökulmasta.

 

Se on myös kertomus yrityksestä tehdä elämästä oman näköistä ja siitä, miten 

aluksi älyttömältä tuntuvalta ajatuksesta voi tulla se ainoa järkevä vaihtoehto.

 

Tana ganahan kaw ini!

Arkisto:

Please reload

VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT