© 2015 by Kaisa & Lee

Pyhäpäivä

Eilen oli sunnuntai ja tänään pyhää jatketaan kansallisella vapaapäivällä. Pyhän on ansainnut Andres Bonifacio, joka on filippiiniläinen kansallissankari joka johti kapinaa espanjalaisia vastaan. Tämä tarkoittaa sitä että käytännössä kaikki, nekin paikat jotka ovat normaalista sunnuntaisin auki, ovat kiinni. Myös pankkiautomaatti on kiinni. Tapahtumien osalta on ollut hieman köyhää. Suuremmilta ihmeiltä ja tapahtumilta on säästytty. Olen yrittänyt opetella tonnikalan leikkaamista. Nuo pari jotka olen torilta ostanut ovat olleet yllättävän hankalia saada fileeksi. Niissä tuntuu olevan isojen luiden lisäksi ärsyttäviä pieniä ruotoja. Lähiravintolan, kokki / surffauksen opettaja, Piru lupasi nä

Piirustusten tutkimista junassa

Sain pari päivää sitten Cuscossa Leeltä käskyn katsoa blogia. Meillä oli ryhmän kanssa aikainen lähtö, ja aamulla on aina kaikkea häsäämistä, joten ehdin avata sen, mutta en sen kummemmin katsoa tarkempaan. On aika huikea fiilis avata kone Andean Explorer junassa matkalla Cuscosta Punoon, ja löytää sieltä ensimmäiset piirustukset mökeille. Siellä ne nyt ovat. Tuntuu varmasti hullulta kun sanon, että taas projekti muuttuu konkreettisemmaksi omassa päässäni. Eikö sen nyt jo tässä vaiheessa pitäisi olla suhteellisen konkretisoitunut? Mutta kun suurimman osan syksyä olen ollut matkalla ympäri maailmaa asiat jotenkin hämärtyvät. On vaikea hahmottaa oman projektin kehittymistä trooppisella saarel

Perspective A

Täällä on pidetään tänä viikonloppuna kiten Filippiinien osakilpailu. Järjestäjillä on aika hyvä tuuri, muuten ollut aika vähän tuulta mutta juuri tänään ja huomenna tulee hyvin. Heräsin itse aamulla klo 4.40 ja menin lauta kainalossa rantaan vain todetakseni että tuulee liikaa ja aallot ovat pelkkää sotkua. Hyvä kiteilijöille! Tänään sain toiset laskelmat. Ensimmäinen arvio tuli käytännön rakennusmieheltä ja tämänpäiväisen sain arkkitehdiltä. Laskelmissa ja heidän tavoissa esittää asioita on valtavia eroja. En ole vieläkään hankkinut sitä punaviinipulloa, jokohan nyt olisi aika levittää kaikki paperit ympäriinsä ja tutkia vaihtoehtoja. Heti alkuuun yksi yllätävä asia, pikaisella vilkaisulla

Arkkitehti

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut niin tänään on tärkeä päivä. Tai ainakin näin teoriassa pitäisi olla. Useimmat asiat kun hoituvat täällä omalla kummallisella aikataulullaan. Joillakin asioilla on kiire ja ei ole kiire samaan aikaan. Hyvä esimerkki oli tänään, olimme eilen sopineet että lähdemme surffaamaan aamulla klo 5.00. Oma kello oli herättämässä 4.30 jotta ehdin syödä pikaisesti muroja ja mangoa ennen kuin lähden vesille Kello 4.45 tuli tekstiviesti: - Good Morning! Let´s go! Olin hyvissä ajoin lautani kanssa seisomassa pimeällä rannalla. Niin olivat muutkin mutta sitten alkoi keskustelu, juttelu epämääräinen jotain unohtui venaa hetki, mistä bensaa veneeseen, ei mennä sille spot

Mopomies

Täällä on ollut hieman samanlaisia ongelmia kuin Suomessa, sähköt ovat olleet poikki. Ymmärtääkseni kyseessä on ollut jonkinlainen sähköverkon uusiminen, runkokaapeli tms joka tulee mantereelta on kaivannut huoltoa. Tällä viikolla pitäisi, maybe, saada ensimmäisiä oikeita piirustuksia. Odottavan aika on ollut pitkä. Olisi mukava saada projektia alkuun ja päästä miettimään oikeasti mökkien ulkoasua, muotoa ja kokoa. Mutta kaikki aikanaan. Olen saanut myös paikallisväestöltä noottia. Eniten ärsyyntyi poliisi joka hermostui siitä kun tiennyt että oikeudenkäynnin aikana ei saa ajaa mopolla oikeustalon ohi. Miten minä voin olla tietämättä sellaista?!? Herra Poliisi ihmetteli kummalisia tapoja kun

Kanan lento

Olen jatkanut kartoittamista, olen ollut kyselemässä eri mieleipiteitä, keskustelemassa oikeasta ja väärästä tavasta rakentaa. Kenet voi palkata, ketä ei. Jos tekee sopimuksen onko siitä oikeasti mitään hyötyä jos rakentaja vain katoaa? Entä mistä saan tarvikkeita? Entä rakennusmiesten työkalut? Sekä sekalainen määrä erilaisia näkemyksiä lähes kaikkeen. Kaikesta sekamelskasta alkaa hiljalleen löytymään ideaa ja oikeita henkilöitä. Ehkä. Olen nyt käynyt keskustelua vanhemman herrasmiehen kanssa joka on keskittynyt enemmän tekniseen piirtämiseen kuin varsinaiseen suunnitteluun. Vanhalla ketulla on kuitenkin kokemusta ja näkemystä jota nuoremmilla kavereilla ei ole. Olen jo nyt saanut häneltä h

Vesitie

Viimeiset päivät ovat olleet sateen, auringon ja myrskyn rytmittämiä. Sade ja aurinko vuorottelevat 30min -1 tunnin jaksoissa. Silloin kun sataa niin sataa todella rajusti. Ja sitten viiden minuutin päästä saattaa olla täysi helle ja kirkas taivas. Asioiden hoita kanattaa ajoittaa siten että lähtee heti liikkeelle kun sade loppuu. Vaikka kuinka yrittää tähdätä kuivaan hetkeen niin saattaa olla että perille ei löydäkkään heti vaan eksyy josta rangaistukseksi seuraa suihku. Vesitiivis aquapack on ollut oiva apu, paperit ym ovat säilyneet kuivana vaikka mies itse on läpimärkä. Viime yönä oli aikamoinen myrsky käynnissä. Vettä tuli oikeasti vaakasuoraan. Käsittämätöntä miten tälläinen, yksinkert

Monenlaista säätöä

Tänään on ollut touhukas päivä. Kaikenlaista pientä ja isompaa tekemistä mikä on vaatinut huomiota. Koska soittaminen on suomalaisella liittymällä täällä on älyttömän kallista eivätkä paikalliset pysty soittamaan minulle täytyi minun hankkia paikallinen liittymä. Nyt taskusta löytyy perinteinen mummo-puhelin ilman mitään hienouksia. Näytön alaosassa lukee Nokia. Se oli halvin mitä hyllystä löytyi. Aikaisemmin kadonneen arkkitehdin tilalle on löytynyt uusi ehdokas. Kävimme herran kanssa katsomassa tonttia ja juttelemassa näkemyksistä. Edelliseen verrattuna kaverilla on käytännönläheisempi suhtautuminen, asioita ajatellaan materiaalien ja kustannusten kautta. Isommat näkemykset ovat meidän vas

Pankissa

Kävin tänään yrittämässä avata paikallista pankkitiliä. Tiesin etukäteen että se ei ole kovin simppeli juttu. No, se oli sen verran hankala homma että se ei tule onnistumaan ihan heti. Aikaa tulee kulumaan n. 4 kuukautta. Ensin minun pitää käydä pidentämässä kaksi kertaa viisumiani jonka jälkeen voin anoa paikallisen henkilökortin jonka saamiseen menee n. 2kk. Sitä ennen minulla ei ole asiaa pankkiin. Kun kysyin kysyin yritykselle tilin avaamisesta sain vastaukseksi iloisen hyvin ja I don´t know sir. Kokeillaan jos huomenna olisi osaavampi henkilö tiskintakana. -Lee- Asuintalosta on puolet meille. #Siargao #filippiinit #pankki #talo

Joulu

Lento lähti Hong Kongista reilut pari tuntia myöhässä. Hong Kongissa oli sakea sumu ja kaikki lennot olivat myöhässä. Koska itsellä ei ollut kiire mihinkään niin myöhästyminen tuli oikeastaan hyvään aikaan, ja ehdin rauhassa syödä aamiaisen. Menin tarkoituksella syömään aasian yleisintä ruokaa eli jotain. Tällä kertaa sain kulhollisen nuudeleita ja jotain. Jotain tuli tällä kertaa luultavasti merestä. Tai sitten ei. Cebussa on täysi joulutohina päällä. Lentokentällä virkailijat toivottavat hyvä joulut ja myymälät ovat täynniä valtavia joulukoristeita. Joululaulut raikaavat helteen keskellä. Huomenna aamulla lähtee lento Siargaolle. Cebun liikennettä Cebun iltaa #cebu #filippiinit #lento #mat

Ei ole matkaa ilman mutkia

Lentoni piti lähteä tänään Helsinsingistä Frankfurtin kautta Souliin. Eilen illalla tuli tieto että Lufthansan lakon vuoksi molemmat lentoni on peruttu. Samassa pyydettiin ottamaan yhteyttä Lufthansan asiakaspalveluun. Heidän verkkopalveluista ei ollut mitään hyötyä. Suomen asiakaspalvelu oli mennyt kiinni aikaisemmin eikä Saksan asiakaspalveluun päässyt läpi. Lufthansan sivuilla on mahdollista saada rahat takaisin mutta siitä ei oikein olisi apua tässä tilanteessa. Itselleni ei ole juurikaan merkitystä mihin aikaan olisin perillä tai kauanko lento kestäisi mutta Siargaolle on päästävä. Aloimme Kaisan kanssa soittamaan erimaiden Lufthansan sivuilta löytyviä asiakaspalvelulunumeroita läpi. Lo

Juustohöylä

Tämä on viimeinen yö Punavuoressa. Täällä on ollut mukava asua ja koti, narisevine lautalattioineen, on tuntunut kivalta kodilta. Ostaisinko tämän asunnon uudestaan? Kyllä ja mielelläni. Vaikka emme tule tarvitsemaan paljoakaan tavaroita mukaan, kuitenkaan kaikkea ei järkeä ostaa paikan päältä. Onneksi löysin palvelun joka kuljettaa isohkoja laatikoita Filippiineille. Olen yrittänyt keksiä mitä siihen oikeasti olisi järkevää laittaa. Laatikko tuntuu turhan isolta jotta saisin sen täyteen tavaraa. Mutta toisaalta turhan pieneltä jotta sinne voisi laittaa oikeasti isoja tavaroita. Meiltä löytyy hyvät kattilat ja paistinpannut joten täytin laatikon pohjan keittiötavaroilla. Sitten menikin vaike
VESIPUHVELIPÄIVÄKIRJAT